Osaaminen

NINA NIEMELÄ – valmentaja ja kouluttaja

Olen monikielisen pedagogiikan radikaali kehittäjäyhteisön kasvatti, jolla on yksinyrittäjän juuret ja sydän. Olen toiminut kouluttamisen ja pedagogiikan kehittämisen kansainvälisellä kentällä mm. Australiassa, Boliviassa, Espanjassa ja Ruotsissa.
Yksinyrittäjänä olen oppinut kunnioittamaan omaa osaamistani, työn tuloksellista tekemistä ja etenkin asiakkaideni auttamista. Urani aikana olen auttanut kouluttajia kehittymään positiivista osallistumista tuottaviksi asiantuntijoiksi ja oppijoita löytämään sisäisen motivaationsa osallistumisen energian lähteeksi.

Suunnistajilla on kartta ja kompassi, apuvälineitä löytääkseen rastilta toiselle. Minun palveluni sinulle on toimia karttana ja kompassina.

Henkilökohtainen kehittyminen on kovaa työtä, jos mielii olla hyvä. Luotettavaa, riippumatonta ja asiantuntevaa apua voi olla vaikeaa löytää oman työn tueksi. Vaativa tilanne voisi ratketa lyhyelläkin valmennuksella. Tässä minä olen sinun apunasi.

Olen valmentaja, kouluttaja, laatikon ulkopuolelta katselija, suorasukainen kyseenalaistaja ja avustajasi sinun matkallasi. On tarpeesi sitten uusien näkökulmien löytäminen, jo käynnissä olevan prosessin läpivienti tai tiimin sitouttaminen – voin auttaa sinua.

Autan uusien kouluttamisnäkemyksien jalkauttamisessa, luomaan karttaa sille, miten kokemuksellisuuden ja yksilön koskettamisen kautta saavutetaan asetettu päämäärä. Teen taustatyötä. Sitoutan kokemuksellisuudella. Aktivoin koskettamalla yksilöä.

Yhdessä pääsemme tavoitteeseen.

TIEDETTÄ. TUNNETTA. KOKEMUKSELLISUUTTA.

”Nina on huippu! Tutustuin Ninaan valtakunnallisessa ruotsinopetuksen kehittämishankkeessa (ROKK), kun kehitimme kielen- ja substanssiopetuksen integroimismalleja parin vuoden ajan. Alkuun vaikutuksen teki Ninan huikea asiantuntemus CLIL-kentältä, ja projektin edetessä Ninan inspiroivuus, aikataulujen kunnioittaminen, yhdessä tekemisen arvostaminen, napakkuus ja luovuus tekivät pienen projektiryhmämme työskentelystä hienon kokemuksen. Omaan 30-vuotiseen opetusuraani on mahtunut kaikenlaisia yhteistyökumppania, mutta jos haet luotettavaa, osaavaa, asioihin perusteellisesti paneutuvaa ja silti pilke silmäkulmassa työskentelevää tinkimätöntä osaajaa, niin hän on tässä!” Teija
Teija Lehto

Laurea Amk

”Nina innosti meidän pienryhmän ruotsin opiskelun pariin vuosien tauon jälkeen. Uudet tavat opettaa ja erityisesti Ninan tyyli innostaa oppilaita toimivat meidän ryhmälle erittäin hyvin. Nina huomioi yksilölliset tasoerot, ja jokainen sai viikoittain omaa tasoaan vastaavia tehtäviä. Saimme lisäksi hyviä vinkkejä ruotsin opiskeluun kotona kiireisen arjen keskellä. Uusi innostus kieleen ja oppimiseen oli pitkälti Ninan ansiota hauskojen tuntien parissa.”
Marina Kelahaara

Moomin Characters Oy Ltd

”Nina Niemelän pitämät koulutukset ovat saaneet kielenopettajiltamme erittäin hyvää palautetta. Koulutuksissa on käytetty monipuolisia, vuorovaikutteisia työtapoja kohderyhmä ennakoiden ja huomioiden. Hyvänä kouluttajana Nina on osannut antaa osallistujille aikaa sisäistää päivän teema.”
Outi Verkama

Kieliä kehiin! -hankkeen koordinaattori, Tampereen kaupunki

“I have had the opportunity, and the pleasure, to work with Nina in Finland and in Spain, and have met and seen her in action in a number of international conferences and symposia. To my understanding she is very much qualified in the area of languages and education, particularly in relation to training and implementation of effective pedagogies. I can say also that she is a very hardworking person and possesses a remarkable ability for communication in academic environments.”
Víctor Pavón Vázques,

University of Córdoba

error: Alert: Content is protected !!